sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Taimi-elämää.

 Sisko pyyteli kuvia taimista, joten tässä tulee nyt sen puoleen kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Tarkoitushan ei tänä keväänä ollut kasvattaa itse mitään, muta kai tuo olisi pitänyt tietää että minulle ei kevättä tule jos ei taimia ole ikkunan edusta täynnä.
 Otin kokeiluun tänä keväänä taas nuo pahvi-potit, ja nyt kun on kasvihuone-systeemit noille taimille, nuo toimivat ihan hyvin, kunhan oppi tuulettamaan tarpeeksi, muuten noihin tulee massiivisia home-kasvustoja.

Kirjosalvian taimia, nämä tuntuvat olevan luonnoltaan aika tanakoita jo alusta pitäen.


Persilja-kokeilu, siemenistä, vaikka kannattavampaahan tuo olisi ostaa hevi-osastolta puska ja jakaa siitä.

Peikonkakkara-vauvoja.

Punalehtistä basilikaa.

Sarja-saippoa.

Lisää basilikaa, en edes muista minkä sorttista.

Piiankieliä.

Tämä taitaa olla kohtalonkukkaa.

Kokeilua itsetehtyjen paperipottien kanssa, näissä on itämässä perhoskukkaa ja ikivanhoja tsinnian siemeniä.


Vessapaperihylsyjä olen myös taitellut pikku-poteiksi, mutta niissä ei ole vielä "asujia", mutta tilaus on tulossa jo: Leijonankitaa, tarhaleukoijaa ja orvokkia....

Elon merkkejä.

Hiljaista on pitänyt täällä blogimaailmassa, mutta humua on rittänyt tosi-elämässä enemmän kun yhden ihmisen tarpeiksi. Mutta kaikkea kukka-elämää ei ajanpuutekkaan vain mitenkään pysty tappamaan, olkoonkin että suurimman osan kukista pistinkin biojätteisin kun ei aika riittänyt niiden kaikkien hoitamiseen.
Kaikesta huolimatta on siis...

Kasvateltu ja syöty herneenversoja.

Säästetetty ja haalittu jouluksi lisää ihania, erikoisempia ritarinkukkia, kuvassa taitaa olla ´Charisma´.

Kasvateltu orkideahulluutta: Täällä kasvaa tällä hetkellä yksi puikkokämmekkä, yksi (unohtui nimi, se iso roisko jonka oksia on leikkonakin aina  myynnissä) ja muutamia perhosia. Kuvassa nyt kukkiva, itse kukitettu perhosorkidea.
                                         
Tässä uusin tulokas perhosorkideoihin:
...Ja leikkoja, varsinkin tulppaaneja on osteltu aina piristämään.




Jotta tällaista. Nyt heti perään aion tehdä postauksen ikkunoille tiensä löytäneistä taimista, joita kummasti vaan taas kertyy ja kertyy....